Jesse – Jörö-Jukka / osa 1

  

Opetussuunnitelma tarjoaa lapsuuden tyhjiöpakattuna, pastöroituna tiivisteenä, elävien itiöiden pelossa vaarattomaksi säteilytettynä.

Elokuun 15.  –  ensimmäinen koulupäivä

Jesse – Jörö- Jukka

Siinä he ovat, enkelit ja pikkupirut ritirinnan. Yksi lapsista erottuu jo nyt joukosta. Poika kiemurtelee tuolillaan, irvistelee, näyttää kieltään ja syljeskelee lattialle purukumin palasia. Hän on Jesse: tyypillinen roskaruokalapsi, yhtä aikaa lihava ja laiha – sipseillä, ranskalaisilla, karkkikaupan limanuljaskoilla ruokittu möhömaha. Kasvojen siroutta korostaa Jörö-Jukan hiuspehko. Tukantupsut pyrkivät väenvängällä eri suuntiin. Pyörteet saavat jakauksen kiertämään kehää päälaella. Tukka on kuin puolukkahillopurkkiin kastettu, hilloa on roiskahtanut myös poskille – ärhäkät kesakot kilpailevat tilasta aamumurojämien kanssa. Raitapaita ja haalistuneet läppähaalarit, väri on tummunut haarojen välistä. Vahingon on jäätävä lapsen omaksi salaisuudeksi.
Välitunnilla marssitan poikaporukan tutustumisretkelle koulun kaikuvaan käymälään. Pissitään. Jokainen saa vuorollaan kokeilla raskaan rautaoven avaamista.

lokuun 20. päivä
Jesse on jo kouluun tullessaan kainaloihin asti märkä. Ei siis ole kyse sattumasta eikä lirahduksista. Housut kyllä kuivuvat yön tunteina kankeiksi, mutta pistävä haju jää. Kun ne sitten uuden päivän tullen taas kastuvat, on haju entistä kitkerämpi.
Jututan kouluhoitajaa ja kuulen, ettei lapsesta ole taustatietoja. Se sentään tiedetään, että isä on yksinhuoltaja, avioerosta kulunut jo vuosi tai pari. Minun on saatava jonkinlainen kokonaiskuva Jessen kotioloista. Lähetän isälle pienen viestin, jossa pyydän häntä piipahtamaan juttusilla joskus koulutuntien päätteeksi.

Elokuun 21, kello 14.
Kutsuin eilen isää piipahtamaan joskus juttusille. ’Joskus’ onkin jo tänään. Miehellä on Repe mukanaan, kurainen, takkuinen Rrlepe – monirotukoiraa joka karva ja nivel. Elukka alkaa baskervillenkoiran päällä ja päättyy afgaanin kippurahäntään. Otus onnahtelee takajalkaansa ja puistaa raskasta päätään punkki-korvassa –tyyliin. Jesse tahtoo pihalle peuhaamaan Repen kanssa. Ja sehän sopii.

Tämäkö huoltaja – kopio huollettavasta,  A-nelonen ja A-kakkonen. Lippis ei irtoa päästä – hyvä niin. Jos A-kakkosen hiukset vähänkään muistuttaa A-nelosen kuontaloa, voi tukan pitää kurissa vain liisterillä ja lippiksellä. Pälyilevä katse täydentää avutonta vaikutelmaa.

Isä on tullut nuhdeltavaksi. Vaimo nalkuttaa, sossutädit määräilevät, päiväkodin tantat päivittelevät pojan käytöstapoja. Ja sitten vielä naapurinakat!!! Totuuden puhujista ei ole pulaa. Minä alan ladella valheita.

A-kakkonen virnuilee, keikkuu tuolilla aivan kuin A-nelonenkin. Kiemurtelee. Mutisee:

-       Kyllä minä poikani tunnen. Sillä on niitä omia toilauksia.

-       Mainio poika, mainio vekkuli, ennätän. Epäilemättä vilkas, mutta sehän on vain hyvä. Jessen koulu sujuu niin kuin pitääkin.

Mies nostaa katseensa ja tuijottaa minua epäuskoisena.  

-       Varmaan isänä tiedät viihtyykö Jesse koulussa. Onko hän kertonut, mitä me täällä oikein  puuhaamme?

-       Ei, ei se kerro. Ei vaikka miten kyselisi. Ei se kertonut päiväkodistakaan. Mutta kyllä minä niistä metkuista aina sain kuulla.

Ja minä alan kuvailla kaikkea mukavaa, mitä Jesse on saanut aikaiseksi. Puhuminen on ruutuhyppelyä, jossa kiellettyjä ruutuja on enemmän kuin sallittuja. Hyppään ristikkoon, taiteilen varpaillani kunnes keksin uuden sallitun ruudun ja sitten tarkkaan suunnattu hyppy, jalan vaihto. Stipluja ei saa tulla.

-       Ensimmäinen luokka on lapselle kuin lapselle, varsinkin poikalapselle, melkoinen urakka – niin paljon uusia asioita. Haastan sinut siksi tiiviiseen yhteistyöhön. Ei taida olla ihan helppo juttu olla koululaisen isänä eikä varsinkaan isä-äitinä. Mutta on siitä ennenkin selvitty. Jessen puheista olen päätellyt, että poika on sinulle tärkeä ja että pidät hänestä hyvää huolta.

Näen ujon hymyn A-kakkosen kasvoilla. Syötinkö jo liikaa pajunköyttä?

Kun käännän puheen koiriin, pääsee mieheltä huokaus ja sen myötä tahaton pieraisu. Pakaralihaksetkin ovat olleet varttitunnin kireässä pinteessä. On tutun turvallista puhua korvapunkeista ja arvailla syytä ontumiseen.

Unohdun ikkunaan – kuriton, kapinen kolmikko laskeutuu alas mäkeä toinen toistaan toverillisesti tuuppien ja näykkien.