Jatkoa! Sininen poika osa 2.

Tuomas paiskaa oven kiinni ja panee sen säppiin. Nyt se paha setä ei pääse ulos. Oikein sille. Me kaadutaan yhteen kasaan päällekkäin, kiljutaan ja kikatetaan. Kauhujuoksu vei tunnon jaloista. Niitä pistelee ja otsassa huimaa. Me kuullaan miten Rättimies raapii ovea. Äkkiä on hiljaista.

Marketta nousee seisomaan ja sillä on omituinen ilme – Veikko puuttuu!

- Varmaan se suuttui, kun sitä ei huolittu mukaan, Lissu sanoo.

Me aletaan etsiä Veikkoa, koska Marketan pitää sitä vahtia ja jos Marketta menee kotiin yksin, äiti lyö sitä kintuille, kun Veikko on äidin lellipoika. Mutta Veikko ei istu portailla. Veikkoa ei löydy. Ei mistään. Silloin Marketta sanoo ontosti:

- Pakko avata ovi. Jos vaikka Veikko on jäänyt tahalteen sen Riepumiehen kaveriksi, kun kerta on omituinen.

Marketta kurkkaa varovasti ovenrakosesta. Me pelätään, että se setä seisoo kynnyksellä ja tarttuu kiinni. Mutta ei seiso. Oven takana on vaan Veikko. Veikon naama on kiinni ovessa silmät auki. Se kaatuu kynnykselle ja me nähdään, että Rättihirviö on peruuttanut. Mutta Veikko on entistä vetelämpi eikä vastaa, vaikka Marketta käskee:

- Turpiin tulee, jos et heti paikalla lopeta tota pelleilyä, huutaa Marketta käheällä äänellä ja tuuppii kengällä.

Mutta Veikko ei tottele.

Me seisotaan piirissä niin kuin leikittäiskin tervapataa. Veikko on siinä padassa. Seisotaan liikahtamatta. Ei hengitetä, ei uskalleta hengittää. Mutta Marketta rähisee. Sen suusta ja silmistä roiskuu vettä. Rähinä on turvallista. Äkkiä pihalaiset on poissa, eikä me huomattu minne ne katosi. Nyt me ollaankin kolmestaan, Veikko, Marketta ja minä. Marketta tuuppaa Veikon selälleen ja määräilee:

- Pysytte sitten siinä, kumpainenkin. Eikä mitään metkuja. Varokaa vaan, jos karkaatte niin… sanoo Marketta uhmaäänellä ja sen nenästä vuotaa räkää, mutta se ei välitä.

Minä heti tottelen ja tartun Veikkoa kädestä. Käsi on kylmä. Minä katson Veikon silmiä – niitä nukensilmiä – jääkukkia on, eikä yhtään kipinää! Minä pelästyn ja puhallan Veikon naamalle henkeä. Vedän mahan täyteen ilmaa ja puhallan. Ei auta. Vaikka miten puhisen, ei Veikon silmät ala räpyttää. Jos Veikko nyt kuolee, kuoleeko Nukku-Matti myös? Sitten ei enää ole unia? Koskaan.

Pakko kysyä Veikolta, vaikka vähäsen ujostuttaa:

- Oletko sinä nyt yöt ja päivät unipoika, vai päivällä kuollut ja yöllä elävä, vai mikä sinä olet?

Mutta portista ryntää rouva Ruuska. Se on Veikon äiti, eikä Veikko ennätä vastata. Alkaa kamala meteli. Ruuska ravistelee Veikkoa hartioista. Enkä minä ymmärrä miksi se riehuu, vaikka me ollaan ihan kiltisti. Veikon pää retkahtaa, kaula venyy ja suu loksahtaa auki. Minä olen sille Ruuskalle vihainen, irvistän ja hakkaan sitä nyrkeillä selkään, niin lujaa hakkaan, kuin ikänäni jaksan. Sillä on kova selkä. Sattuu, käsiin sattuu ihan kuin hakkaisi klapilaatikkoa. Mutta Ruuska ei välitä. Kyllä potkaisisi halkojalalla jos välittäisi. Sitten se nostaa Veikon maasta ja roikottaa niinku likapyykkiä roikotetaan. Minä irvistän lisää. Ruuska parkuu ja ontuu pois, vie lumotun pojan pois, retuuttaa. Eikä Veikko ehtinyt vastata, enkä minä ehtinyt tarpeeksi puhaltaa.

Jatkuu...