Toukokuun 23. päivä
Koulupiha. Nurmikko kiertää asfaltin reunaa. Kahdensadan
lapsen nappulakengät, lenkkitossut ja kumpparit tallovat nurmennukkaa, johon
syksyllä istutettiin neljäsataa kukkasipulia koko koulun voimin. Nouse siinä
sitten savikovasta maasta. Hullun hommaa.
Minulla on jalassani sisäkengät, en ehtinyt vaihtaa. Ilkeä
tuuli puhaltaa kesätakin lävitse. Lissu tarttuu käteen, katsoo silmiin.
-
Opettaja,
tule näkemään kaunista. Onko totta, että me istutettiin noin kaunista? Onko?
Seuraan Lissua. Aidanvieressä, turvassa lasten saappailta,
nousee pari surkeaa papukaijatulppaania, lehdet rypyssä, varret koukussa. Olisi
ollut parempi pysytellä savikokkareiden alla, ajattelen, mutta sanon:
-
On
se totta. Istutettiinhan me juuri ennen lumen tuloa. Koko koulu istutti, sanon
ja mutisen itsekseni: neljäsataa sipulia ja nuo kaksi kehtasivat selvitä
hengissä.
-
Tämä
puska, tämä päivänkakkarapuska, sanoo lapsi haltioissaan ja kyykistyy
haistelemaan voikukkamätästä.
Kannatti istuttaa – sittenkin kannatti.
Kello 11.
Lissukka kiikuttaa minulle isoa paperia. Se on kyselylomake,
itse tehty ja saman tien myös itse vastattu. Jokainen kysymys on reunustettu
heleänvärisillä tussiviivoilla:
TYKÄÄTKÖ SINÄ ELÄIMISTÄ?
MINÄ TYKÄÄN.
TYKÄÄTKÖ SINÄ OPTAJASTA?
MINÄ TYKÄÄN.
TYKÄÄTKÖ SINÄ OPIMISESTA?
MINÄ TYKÄÄN.
TYKÄÄTKÖ SINÄ ITSESTÄ?
MINÄ TYKÄÄN.
Kannatti halata, sittenkin kannatti, ajattelen ja vasen silmäni alkaa vuotaa –
oikeassa on kyynelkanava tukossa. Saisi olla molemmissa. Hävettää pyyhkiä
silmäkulmaa vessapaperinriekaleella.
Tullakseen hyväksytyksi on pulun oltava
valkoinen ja käytettävä nimeä ’kyyhky’, koira tarvitsee sukutaulun ja
rekisterinumeron, lapsella on oltava riittävät kouluvalmiudet ja hänen on
saavutettava opetussuunnitelman tavoitteet, opettajan on sisäistettävä koulun
arvoperusta. Ellei, olemme turhia tahroja, kärpäsen kakkoja, yhteiskunnan
muuten niin puhtoisella paperilla.