Lissu - rimpuileva risukimppu, osa 4

Marraskuun 8. päivä

Äiti hakee tyttöä koulusta. Onko tuo nainen koskaan osunut paikalle, kun hänen lastaan ihastellaan, onko kuullut tätien hellanlettas –lässytystä? Kumma jos olisi.

-       Maanantaina meillä on hammaslääkärin tarkastus. Kurkataan vain suuhun ja lasketaan hampaat. Ei porata, tyynnyttelen lasta ja äitiä.

Ja sitten keksin lisätä:

-       Kylläpä tuo puseron väri pukee Lissua. Se korostaa hänen lemmikinsinisten silmiensä heleyttä.

Äiti katsoo lastaan tutkivasti. Ei tämä nyt täyttä valhetta ole, uskottelen itselleni. Pusero on sopivasti kauhtunut ja sen haalistunut sini on lähellä tytön silmäterien väriä. Lemmikinkukassa taas on vähän joka sävyä, punaistakin, niin kuin Lissun silmissä. ’Lemmikinsiniset silmät’ kuulostaa paremmalta kuin joku osuvampi ilmaus, esimerkiksi ’öljyläikät lätäkössä’.

Marraskuun 11. päivä, kotiinlähdön aika 

Lissulle on ostettu vaaleansininen pusero. Pahastuiko äiti? Lapsi pyörähtelee käytävällä kuin karkuun päässyt hyrrä.

Äiti tulee luokseni ja keksii jutunjuurta hammastarkastuksesta. Lisää sitten arasti:

-       Minäkin huomasin, vasta kun sanoit, että vaaleansininen pukee Lissua.

Huokaan helpotuksesta. Silmänkääntötemppu onnistui. Kehut uppoavat äiteihin kuin häkä.

Tammikuun 25. päivä

Olen kehunut Lissukkaa päivä päivältä yhä hulvattomammin sanakääntein. Tänään hämmästyn: kehut eivät ole enää valkoista valhetta. Lapsi on muuttumassa raakkuvasta variksenpojasta kujertavaksi puluksi. Hahtuvahiukset on taltutettu kirjavilla pinneillä ja pampuloilla, niskavillat letitetty saparolle. Naamalla roikkunut ylipitkä otsatukka on saksittu  tupsuksi.

Äiti selittää tohkeissaan:

-       Tyttö ei ole koskaan ollut mikään sylikissa, mutta nyt se pyrkii halattavaksi alvariinsa. Ihan nolostuttaa, kun iso tyttö. Äidin kasvot säteilevät mielihyvää.

-       Vai iso tyttö, hymähdän. Vielä mitä, parhaassa sylissäpitoiässä. Lasta ei voi helliä liikaa. Nauti niin kauan, kun sinulla on pikkuinen tyttö. Onneksi minäkin saan osani Lissun rutistuksista, muuten olisin vihreä kateudesta.

Toukokuun 3. päivä

Pihalla kirpeä kevättuuli pyörittää, tanssittaa lapsia. On sopiva lentosää.

Riina on päässyt oppipojaksi Lissukan lentokouluun. Katselen miten lapset liitelevät käsi kädessä – variksenpoika opettaa vesipääskyä. Välillä tytöt etääntyvät toisistaan, ottavat vauhtia ja lentävät kädet levällään toisiaan päin. Tömähdys ja raju rutistus. Rusentuuko variksenpoikani? Riina on karaistua rautaa, Lissu kasa hauraita linnunluita ja pölyisiä höyheniä. Ryntään estämään rajut rakkaudenilmaisut. Hätävarjelua! Peikkoluolassa kasvanut, peikonkourien kurittama lapsi nauraa hekottaa suu ammollaan.

Riina selittää pikkuvanhalla äänellä ovela hymy kasvoillaan:

-       Lissu on mun iki-iki-iki-ystävä. Ei se riipu ulkonäöstä. Se riippuu sisällyksestä. 

Toukokuun 10. päivä

On perjantai, edessä keväinen viikonloppu. Olen lähtenyt kotimatkalle ajoissa, tämän kerran. Kannan painavaa kassia, kassissa kaksi vihkopinoa. Illalla liistraan raitavihkojen sivuille koko tarravarastoni: tanssivat norsut, kirjavat korennot ja kärpäset, karjuvat leijonat – siivekkäitä, hännäkkäitä, niitä-näitä. 

Lissu kipittää kintereilläni, Katson lasta.: hauraan näköinen, kuin hämähäkinseitistä kokoon kyhätty. Tosiaan! Hämähäkinseitti on lujuuslaskelmilla testattu ja todettu  terästä vahvemmaksi.  Lissu saa kiinni, kihnaa kyljessä, tarttuu käteen ja silittelee. Kävely on epämukavaa. Tyttö vääntää käsivarttani, painaa poskensa kämmeneeni. Likistää kaksin käsin.

      -     Voikun sulla on pehmeet kädet, huokaa sitten. Tulis mullekin tommoset pehmeet kädet.

-       Tuleehan ne, ajattelen, tulee tahdot tai et, iän pehmittämät.

-       Mä ottaisin tän pehmeen käden mukaan kotiin ja illalla sänkyyn. Siinä se nukkuis mun vieressä. Voi, jos sen vois irrottaa ilman verta ja laittaa reppuun.

Jatkuu ...