Jatkoa:
Marraskuun 1. päivä
Lissu jatkaa lentoharjoituksia.
Tuuliset päivät ovat parhaita. Annica, totuuden torvi, käy
huomauttamassa minulle: ’ettei ihminen osaa lentää, että äitikin sanoi, ettei
osaa’.
-
Totta puhut tyttöseni, totean kuivasti – eivät ihmiset
lennä. Eihän noissa Lissun lentoharjoituksissa mitään ihmeellistä olisikaan,
jos ihmiset lentäisivät, noin ylipäätään.
Koulun päättyessä Annica palaa
asiaan. Hän kertoo hapan ilme naamallaan kytänneensä Lissun lentämistä. Lissu
kohoaa jotenkuten metrin korkeudelle asfaltin pinnasta mitattuna, vähättelee
tyttö ja määrittelee kädellään lentokorkeutta. Arvio metrin mitasta on oikea.
-
Alku se on sekin, tokaisen.
Niin tai näin, lentäminen on saanut
aikaan ihmeitä. Koukkuiset kädet ovat suoristuneet ja olkaa vasten nojannut pää
on aika ajoin pystyssä. Sykkyrälle kasvanut lapsi alkaa solmu solmulta aueta.
Marraskuun 4. päivä, kello 10
On välitunti. Lajittelen
paperipinoa, kun opettaja Kovalo kiskaisee luokan oven auki. Hän riepottaa
Lissua pusakan kauluksesta kuuluisan kovassa otteessaan.
- Miten on selitettävissä, että tämä
tyttö juoksee käytävällä päättömästi ja kaatuu mahalleen eteeni lattialle.
Vähältä piti, ettei törmännyt! Vastaa! jatkaa Kovalo ja katsoo lasta kuin
lutikkaa.
Jos kuuluisi tapoihin, jos lait ja asetukset sallisivat, hän
painaisi kengänkannalla niin, että kitiinikuori rusahtaisi.
- Lissu… Li-issu… le-ensi, nikottelee
tyttö.
- Ja teit hätälaskun. Hyvä, ettet
juossut, sillä sisätiloissa juokseminen on järjestyssäännöissä kiellettyä –
lentämisestä ei ole mainintaa, viisastelen keventääkseni tunnelmaa.
Väärä veto. Kaarina Kovalo arvioi nenänvarttaan pitkin
mitätöntä olemustani kasvoillaan kamelin katse. Huomaan väisteleväni
sylkäisyjä. En onnistu. Lisään samaan hengenvetoon ammattiäänellä:
-
Lissukka, muista, että lentoharjoitukset pidetään aina
pihalla. Eikö vain!
Tyttö kävelee risukasana ovelle.
-
Vajaahan se on, sanoo Kovalo hyvittelevään sävyyn,
mutta sittenkin… olisi edes joitain alkeita… vaan kun ei. Minä ainakin vaadin
luokkani jokaiselta oppilaalta, että osaavat pyytää anteeksi aikuiselta.
Pyytää anteeksi aikuiselta – aikuiselta anteeksi! Tänään,
eilen, sata vuotta sitten, ajanlaskun alkumetreiltä asti anteeksipyytäjä on
ollut lapsi.
Kovalo hoitaa työnsä kellosepän
tarkkuudella, tuottaa tasalaatuista tulosta – ja sehän on päivän sana. Hän on
täydellinen. Vain mielikuvitus puuttuu. Toisaalta hänellä ei olisi sille
käyttöä – vähentäisi tuloksellisuutta. Sillä Kovalo ei kitke kasvimaataan, ei
tue kepein honteloa vartta tai nouki lehdeltä etanaa. Hän on ruohonleikkuri.
Hän silppuaa kasvatettavansa tasapäiseksi viheriöksi. Nurmitädyke,
nokkonen ja koiranputki saavat saman
käsittelyn.
Tunnin alkaessa puhdistan
kirvelevällä pumpulitupolla Lissukan kämmensyrjät, jotka naarmuuntuivat
mahalaskussa hiekkaisella käytävällä.
-
Pikku juttu, paranee pian, olet reipas tyttö, sanon,
ja tunnen ilkeää kirvelyä silmissäni.
Kirvely vain pahenee, kun huomaan
Lissun kulkevan sykkyrässä. Tarvitaan taas pitkällistä kiitorataharjoittelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!