OLEN RAMPA ANKKA

Hyvä lukijani, ennen olin jokseenkin järkevien kirjoissa, nyt kirjoitan kummia.

Kaikki alkoi tuikitavallisena päivänä. Vein roskapussia jätekatokseen, kun kaaduin selälleni. Pääkalloni halkesi korvasta korvaan. Siitä alkoi selviytymistarina. Jos sinulla on hetki aikaa, niin vilkaise tämän kesän ensimmäistä blogiani ”Lapset – enkelit ja pikkupirut piirissä pyörii” / 2025.

Sitten ymmärrät.

Toinen yö kotona

Oma sänky, oma yöpaita kirraa tuttavallisesti kainaloista. Sairaalan vaaleanpunaisessa paitulissa minä palelin. Tossut irvistelevät sängyn alla. En ylety niitä sieltä onkimaan. Fairyvedessä odottavat yhä niljakkaat tiskit sitä tyyppiä, joka lähti metsälenkille. Mutta eipä tuo takaisin tullutkaan. Huomenna tulee ystäväni Kaisa. Hän tiskaa.

Väsyttää, mutta en saa unta. Hyvä niin, sillä sairaalassa aloin nähdä painajaisia. Postilaatikosta kolahtaa sunnuntain Hesari. Konttaan hakemaan lehden - pystyasento on vielä hakusessa. Entä kahvi? Tiskialtaan reunaan on vain muutama askel, kyllä onnistuu. Kävelen kuin rampa ankka. Lorutan kuppiin kylmää kahvia ja alan lukea kuolinilmoituksia - sopivaa luettavaa kallovammaisille.

- Siellä on rauha, siellä on hyvä, ikuinen uni, lämmin syvä / Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet /Hiljaa saapui noutaja lauha, hellästi irrotti kahleet maan /Virta kohtalon vie, mihin päättyvi tie…

Voi ei tätä alakuloa! Nyt tarvitaan sokerikorppu. Matka keittiön kaapille on lyhyt ja ankka kävelee. Kastan korppua kahviin ja jatkan lukemista:

- Oli sulla sydän lämmin, hellä…

Korpunmurut varisevat yöpaidan kaula-aukosta hikiselle iholle.

- Sammui loiste silmien valon, taukosi sykintä sydämen jalon, herposi käsi auttava, rakkaus kuormia kantava. / Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit. /Häntä, jota rakastamme kaipaamme aina...

Ja minä kaipaan, jotain suolaisempaan tämän äkkimakean lisukkeeksi. Muistan kerran lukeneeni kuolleita-palstalta seuraavat säkeet:

”Synkkä oll` maallinen matkas

Maan lapsi – vai taivaan

Vai helvettiin viekö sun ties?”

Tuliko hautajaisiin papin lisäksi suntio ja haudankaivaja viran puolesta? Vai kutsuttiinko koko suuri suku peijaisiin? Jään miettimään sitä.