Kiitos lukijoilleni kärsivällisyydestä!

Olen läkähtyä tähän paperisotkuun. Pöydälläni on kasapäin tarinanpätkiä. Niitä putoilee lattialle ja liukuu sängyn alle; niitä varisee kansioista, mapeista ja kenkälaatikoista. Paperikori pursuaa yli laitojen ja imuri menee tukkoon. Kahvimuki ei enää mahdu keikkumaan pöydänkulmalla.

Kirjoitusvauhtini on ollut tolkuton: joka päivä pätkä tarinaa. Kuka sellaista menoa kestää? En ainakaan minä. Nyt on tarpeen tuumaustauko. Vaivun talviunille.

Kauniita unia meille kaikille!
toivoo Sirkku

KEISARIN KALSARIT, osa 3.

Siis - milloin minä opetan? En osaa antaa yksiselitteistä vastausta.

Rehtorin hämähäkkikammoinen katse harhailee virkatuissa lukinverkoissa. Hän luottaa omiin aisteihinsa, ei selityksiini. Minun on herätettävä hänet. Tarvitaan stiiknafuulioita. Nyt jos koskaan on hyötyä kasvatustieteen opinnoista. Tämän lajin rehtoreihin tepsii ammattislangi, jota he eivät itse hallitse:
- Kuten varmaan jo huomasit, pohjautuu työskenelytapamme konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen. Lapset saavat edetä omassa tempossaan, omien tietorakenteidensa pohjalta. Lapset oppivat oppimaan.

Jo toimii! Seerumia käärmefobiaan, histamiinia hyönteisallergiaan. Rehtori säpsähtää, havahtuu. Lisään keitokseen ripauksen oppimisympäristön merkitystä, raapaisun sosiaalista vuorovaikutusprosessia, lorauksen toimintastrategioita. 

Rehtori huomauttaa olevansa täysin tietoinen metodini tuloksellisuudesta. Hän on kansliansa steriilissä rauhassa syventynyt luokkani testituloksiin. Siistiä! Siellä ei tule tahroja tarkkailijan housunpuntteihin. Rehtori murahtelee tyytyväisenä: edistyksellistä pedagogiikkaa hänen koulussaan, hänen johdollaan.

- Halusimme tai emme, on lapsikeskeinen pedagogiikka valtaamassa peruskoulua, sanon ja kadun jo sanoessani. Miksi säikytän kunnon miestä?

Näen, miten laskuri rehtorin päässä alkaa pyörittää lukuja, laskea vuosia, kuukausia ja päiviä. Ehtisikö hypätä junasta varhaiseläkkeelle vähän ennen lapsikeskeisyyttä?

Rehtorin takakenoinen kävely muuttuu nilkutukseksi. Muovailuvahaklintti on tarttunut kengänkantaan. Mies nojaa opettajanpöydän kulmaan ja kaivaa klönttiä askartelutikulla naama punaisena - verenpaine? Myötätunnon aalto humahtaa lävitseni - muuten niin mukava mies!

Keisarin vaatteet on pelastettu. Vertaus ontuu, kyllä keisari on vaatetettu. No jaa! Voi olla, että housut puuttuvat, mutta muuten!

Päättyy!

Keisarin kalsarit, osa 2

Yllätystarkastus

... Rehtori seisoo kynnyksellä:

- Taidan tulla sopimattomaan aikaan, mies murahtaa hämillään ja ottaa taka-askeleita.

- Ei ollenkaan, ei sinne päinkään, takeltelen ja kömmin pystyyn lattian rajasta.

Vilkaisen ympärilleni ja tajuan mitä ajatuksia rehtori kelaa päässään: Luokassa hallitsematon kaaos! Opettajaraiska on menettänyt otteensa, burn out - ei lähde suosiolla eläkkeelle, anoo jatkoaikaa lukuvuoden loppuun.

Hetki sitten katselin luokkaani tyytyväisyyttä hyristen, nyt näen lapsilauman rehtorin silmin: Kaksi lasta pelaa noppaa pöydän alla... kolme pikkulikkaa kikattelee nurkassa... Anssi, Saara ja pesuvati - lapset lotraavat hihat käärittyinä, uittavat parsinneulaa, klemmari ja muovailuvahaklönttiä... puinen paloato törmää rehtorin kenkään. Ja mitä tekee opettaja leipänsä edestä: istuu lelunurkassa. Hyvä, ettei viilaa kynsiään tai kaivele varvasvälejään. Unohtunut on 60-luvun aapisen huoneentaulun viisaus: "Opettaja opettaa. Oppilas opin saa".

Koulumme mainostaa itseään perinteitä vaalivana (lue: vanhanaikaisena) opinahjona. 

Rehtorin plankatut kengät - minun raidalliset villasukkani, rehtorin klubitakki, solmio ja housunprässit - minun villapaitani ja tiikeritarra kämmenselässä.
Olen menettänyt todellisuudentajuni. Olenko? En tunnusta. Alan esitellä kaaosta, puran sitä kuin kaalinkerää kerros kerrokselta ymmärrettäväksi - toivon, ettei kaalimatoja osu rehtorin silmiin.

- Nopanheittelijät, Visa ja Mikki, ovat numeroneroja ja treenaavat jo kertotaulua; kikattelijat sepittävät käsinukkenäytelmää - luova prosessi; lotraajilla on menossa vakavasti otettava tieteellinen koe... 

Kutsumme tätä metodia nimellä 'vastuu ja vapaus (VA-VA)'. Pakolliset tehtävät on kirjattu taululle. Ne ovat omalla vastuulla ja loppu onkin vapaasti itse päätettävissä. Lapsi saa valita paikan, tavan, työparin... yksi keskittyy työhön, toinen leikkii sulassa sovussa.

Juuri kun sanon 'sovussa', näen Riina-pirulaisen rohmuavan itselleen kaikki viisikymmentä noppaa ja tajuan Lissukan valmistautuvan parkuun. Lissukka osaa ulvoa kuin palohälytin. Se tästä vielä puuttuu! Ehdin tuskin henkäistä, kun jo ohikiitävä Tuuli tarttuu Riinaa korvista ja sopottaa viidakon lakipykäliä suusta-suuhun - menetelmällä niin, että nenät litistyvät yhteen.

- Ehkä vaikea uskoa, mutta tämä menetelmä, mittatilaustyönä näiden lasten taidoille mitoitettuna, on työskentelytapana tehokas, siis erittäin tehokas, uskottelen rehtorille. 
Rehtori ei usko, ei kuuntele, vaan tokaisee:

- Sitä minä vain, että milloin sinä opetat oppilaitasi? 

Jatkuu...

Keisarin kalsarit, osa 1.

Maaliskuun 4. päivä

Missä on minun kirppusirkukseni! Päivän viimeinen tunti ja lapset ovat korviaan myöten uppoutuneet tehtäviinsä. Ovatko nämä samoja lapsia - syksyn vipeltäjiä, villikissoja, herhiläisiä, tai niinkuin Jesse asian osuvasti ilmaisisi 'perskärpäsiä'.

Jussi neuvoo möreällä äänellä Veeruskaa kertolaskuissa. Pojan pulleat sormet niputtavat tikkuja pulpetinkannella: 
- Hyvä Veera, just silleen, ei oo vaikeeta! Varmana osaat.

Matkii! Tunnistan omat äänenpainoni. Tuollaista lässytystä lapset siis joutuvat kestämään. Ja sittenkin - olisipa opetukseni edes nimeksi noin taidokasta. Lapset selättävät mennen tullen opetustaidossa opettajansa - minut, kokeneen ja koulutetun. Tiedän miten opetetaan, mutta lapset tietävät tasan tarkkaan miten opitaan. Minun ja opittavan asian välillä on viidenkymmenen vuoden mittainen aikamatka.

Oppiminen on eräänlainen syyhy. Se tarttuu, tuntuu kihelmöivänä kutinana, jota ei malta olla raapimatta, vaikka tietää sen siitä yhä yltyvän. Sivutuotteena on muodikasta tehokkuutta - oppimisen vimmaa.

Istahdan lelunurkkaan, jossa Tuuli ja Pilvi kertovat toisilleen satua karvattomasta jäniksestä. On aikaa kuunnella. Olen tehnyt itseni pala palalta tarpeettomaksi.

Kuulen takanani oven narahduksen. Rehtori seisoo kynnyksellä. YLLÄTYSTARKASTUS!

Jatkuu ...