Koirankujeita / Syksy on tullut.

Tuuli tukistelee lehdet puista ja minulle tulee kiire istuttaa kevään sipulit ennen routaa. Tai ennen tuli kiire - ei enää. Ei ole Mustia auttelemassa pihapuuhissa, ei ole ollut aikoihin.

Vielä päivisin on lämmintä, mutta heti kun auringonkehrä kierähtää metsän taakse, kylmä viima hiipii varkain maisemaan.

Vielä muistan miten lumikellot ja helmililjat rapisivat paperipussissa. Minä istutin sumusateessa narsisseja kivikkoiseen etelärinteeseen.

...

Joka kevät samat tummanpuhuvat tulppaanit nousivat mullasta piha-aidan tuntumassa, sinnittelivät uskollisesti tiensä aurinkoon. Toki ne pienenivät vuosi vuodelta ja rypistyivät, sillä maa oli tallaantunut kovaksi kamaraksi. Tulppaanin lehdet olivat kuin kreppiraudan jäljiltä.

Kolmetoista vuotta oli koira mukana istutuspuuhissa. Pentuna se roikkui lahkeessani neulanterävin maitohampain ja oli tohkeissaan. Ajatteli:

- No, oppihan tuokin kuoppia kaivelemaan. Ihme juttu: tuommoiset nakkisormet eikä mustia kynsiä, ohuet läpykät on – rapsuttamiseen kelpaavat, ei kuoputtamiseen. Ilman kakkulapiota ei tästä touhusta tulisi valmista.

Minä kaiversin maahan kuopan, asettelin siihen sipulin visusti oikein päin ja peitin muhevalla pussimullalla. Musti seurasi puuhiani häntä vatkaten. Kun viidestoista sipuli oli kätketty, alkoi Pentu nuuhkia multaa ja onnistui kaivamaan pinnalle hyvässä järjestyksessä joka ikisen. Nuoli vielä puhtaaksi! Eikä minusta ollut kieltäjäksi. Musti oli onnesta revetä. Istutin sipulit uudestaan ja Musti suoritti käskemättä oman osuutensa urakasta. Siitä tuli kilpajuoksu, kuka vika emäsika. Musti voitti.

Illalla kun koiranpentu jo nukkui, kävin taskulampun kanssa viimeistelemässä urakan. Vielä kerran kaivoin kuopat. Pudotin sipulit koloon, oikein päin tai väärinpäin, kyljellään tai kumollaan. Kääntykööt itse, jos ei kelpaa … onhan niillä aikamatkaa kevääseen. Raahasin sitten pari lankunpätkää ja kivenmurikkaa istutusten turvaksi.

Vanhemmiten Musti loikoili portaalla ja vahti puuhiani toinen korva pystyssä, kuono väristen, valmiina syöksymään apuun, mutta vain tarvittaessa. Hajuaisti ja kuulo olivat tallella, näkemisen kanssa oli niin ja näin. Silmien katse oli maitolasia. Yhä jaksoi Musti riehua lasten iloksi – hyppi ja peuhasi kuin pentuna. Nyt koira tuhahteli:

- Mitä me kaksi aikuista tässä mellastamaan!

Sumusade sakeni, muuttui tihkuksi ja antoi luvan siirtyä sisälle lämpöön.

- Tulehan Musti! Keitetään kahvit ja jaetaan tasan yksi korvapuusti.