5.1.2018

LAURI - lasinen lapsi, osa 3.

 Nousen mennäkseni auttamaan Katia, kun Lauri viittaa ja kysyy: 
- Onko taivaatta kultaitet poltit?

Poliisi menee hämilleen ja unohtaa Katin. Ei vastaa. Vaihtaa puheenaihetta ja alkaa opettaa suojatien merkkejä.
- Selittäkää mitä merkitsevät katuun maalatut valkoiset poikkijuovat? 

Vain Laurin käsi nousee. Poliisi lankeaa ansaan.
- Tinä et vielä keltonut, onko taivaatta kultaitet poltit.

(Lauri sekoittaa poliisin ja papin virka-asut. Nyt on hänen tilaisuutensa kysyä asiantuntijalta, joka kumma kyllä, on perin haluton antamaan vastausta. Mutta Lauri ei luovuta.)

Virkavallan edustaja ei tunnu olevan kovin oppivaista laatua. Hän antaa yhä uudestaan Laurille puheenvuoron. Taivaan kultaiset portit - niistä ei puhuttu mitään poliisiopistolla. Poliisi tuijottaa hymyttömänä lapsia. Kukaan ei naura. Olemme sopineet, että suhtaudumme vakavasti kysymykseen, joka on sellaiseksi tarkoitettu. Poliisi vilkaisee minun kasvojani kuin kysyen, kuka tässä on hullu. Katson häntä järkähtämättömän vakavana vastausta odottaen. Rutinoitu ohjelma on sekaisin. Kahdeksan vuoden rautainen kokemus takertuu taivaanportteihin. Kellon soiminen pelastaa ilmaa haukkovan kytän.

Minä, ilkimys, ryntään vessaan. En olisi pystynyt hetkeäkään pidempään pidättämään naurua. Nauran kippurassa, nauran ja nikottelen.

Seuraavalla tunnilla emme lue uskontokirjasta rakkaasta isästä, joka pieksee Markuksen lauantaisin, emmekä armaasta äidistä, joka katkoo käsiä. Minä lupaan Laurille kultaiset portit. Lupaan jokaiselle juuri sellaiset, kuin he toivovat, sillä taivasten valtakunnassa toiveet toteutuvat.

Me piirrämme taivaanportteja, monenmoisia: pieniä kotiveräjiä, koristeellisia linnanmuureja, ruusuköynnöskaaria, lumiportteja, kultaisia pilareita.

Ja minä muistelen  sammaloitunutta risuaitaa, kukkivia nokkosia ja kissankelloja. Kuvittelen itseni kipuamassa aidan yli paljain jaloin, paidanhelmaa autellen, pyrkimässä taivasten valtakuntaan ilman sairausvakuutuskorttia, kuolintodistusta, pääsylippua, luottokorttia, maahantuloviisumia, henkilöllisyyspapereita.


***
Taivaan portilla on ruuhkaa. 
Mitä olemme ansainneet?
Standardisoidun joukkokäsittelyn: 
Sielulle koukku leukaan kuin teurastamon
ruhoille ja ketjussa heiluen lajittelukeskukseen.
Siellä sitten leima pakarassa liukuhihnalla nytkähdellen
oikealle ja vasemmalle, helvettiin tai taivaaseen.

Mutta Lauri, Lauri astelee hopeasantatietä, taivasten
valtakunnan avain kanttinauhassa iloisesti heiluen,
astelee kultaista porttia kohti. Avaa portin hiukan 
varpistaen, vaivattomasti kuin kerrostalon oven
omalla avaimellaan ja astuu iloon. 
- Lauri, lasinen lapsi.

Päättyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!