3.1.2018

LAURI - lasinen lapsi, osa 1.


Toivon sinun tutustuvan Lauriin. Hän ei suostu pysymään muistojeni pölyisessä pahvilaatikossa, vaan tunkee uniini.
Ehkä hänellä on kerrottavaa sinullekin. (Lauri on ajalta, jolloin koulussa kuului oppia lastenlaulu 'Tiedän paikan armahan'.)

***
Ensimmäisessä pulpetissa istuu pikkuinen Lauri, kalpea poika, kuin maitolasista muovattu. Lauri ei hymyile. Eikä hän itke. Ei osaa. Katselee vain metsäneläimen silmillään, aitaukseen eksyneen, kesyttömän eläimen silmin. Katselee totisena opettajaa. Kummallinen lapseni. Ymmärtääkö niin mitään?

Sitten eräänä päivänä Lauri viittaa.
On lokakuu. Uskontotunnin aiheena koti ja laulussa sanat: "Tiedän paikan armahan, rauhallisen ihanan, siell' on isä rakkahin, siellä äiti armahin."

Lauri viittaa ja huutaa: 
- Mulla on äiti. Mä muihtan mun äilin. 
- Nii-in Lauri, Kaikilla lapsilla on äiti, vaikka äiti ei voi aina hoitaa omaa lastaan.

Lauri haukkoo henkeä:
- Mä muihtan mun äilin. Mä olin kolme vuatta, mut mä muihtan.
- Hyvä, että muistat. On aika tärkeää muistaa, millainen oma äiti on.
- Te katkati multa tän kälen, äiti katkati tähtä kohlahta näin, tähtä naalmun kohlahta. Titten te lähti. Mä en taanut ovea auki.

Sanat syöksyvät suusta toisiinsa takertuen. Totiset kasvot pysyvät ilmeettöminä.
- Titten mulle tuli nälkä. Entin mä töin näkkileipää ja vettä ja titten kaulalyynejä ja vettä. Ja itkin ja itkin ja huutin ja huutin ja itkin.
- Tuliko äiti sitten takaisin?
- Ei, naapulin täti tuli ja poliiti tuli.

Me emme jatka laulua. Ehkä ei olekaan kovin tärkeää muistaa, millainen on oma äiti.

Jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!