Lassi, satukirjasta noukittu ja pulpettiin pudotettu.
Juuri nyt on hetki aikaa katsella Lassia - varovasti katsella, sillä yskähdyskin saa pojan hypähtämään.Kaakaonruskea tukka, silminä suklaanapit. Samaa maata Lissun kanssa? Vielä mitä! Lissukalta puuttuvat ajatukset, pään täyttää tyhjyys ja yksinäisyys. Lassi on puhumaton poika, ei mykkä. Kun katson lasta silmiin, on kuin katselisin akvaarion kalaparvea. Sanat vain odottavat keinoa karata katiskasta.
Ei ole epäilystä etteikö pulpetti olisi Lassille sopimaton paikka. Hän on untuvankevyt, puhallus ja poika olisi jälleen satukirjan sivulla. Mutta nyt hän on meidän kanssamme. Mikä parasta – kainalosta kutitettaessa poika hymyilee. Kun katson Lassia, en voi olla hyräilemättä vanhaa laulua:
”Maailma on niin lavea, Enkeli kun kanssas käy,
pikku, pikku Lassi, pikku, pikku Lassi,
siell´ on paljon vaaroja, eipä vaaraa tielläs näy,
pikku, pikku Lassi. pikku, pikku Lassi”
Puhumattomuus on piilopaikka. Sen kätkössä lapsi kyyhöttää. Miten saan hänet houkuteltua kolosta?
Jo keväällä viestitettiin päiväkodista puhumattomasta pojasta. Lapsi oli käynyt tarhaa neljä vuotta ja hivenen edistynyt. Aikaisemmin Lassi oli kysyttäessä myöntynyt kaikkeen nyökyttäen päätään, viime keväänä hän oli alkanut myös pyörittää päätään merkiksi kieltäytymisestä.
JATKUU...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!