Edelliset tarinat ovat olleet tummanpuhuvia. Seuraava kaksiosainen tositapahtuma ensiluokkalaisten uimareissusta on toista maata - siis iloinen - mikäli yksi oppilaista ei huku altaaseen.
Alkupalassa lapset toimivat odotetusti. Vasta huomisessa osassa pääsevät pikkupirut irti.
Huom. Tämä ei ole tyyppiesimerkki helsinkiläisten koululaisten käytöstavoista. Nämä lapset ovat slummilähiön, slummikoulun slummilapsia ja me opettajat kuulumme samaan joukkoon.
Joulukuun 8. päivä
- Ei, ei lunta käteen! Eiii! huudan ääni käheänä ja loska lentää. On torstai ja kurapallokeli, parakkikoulun pihalla lumisohjoa. Huomenna on edessä uimahallimatka. Koko viikon on harjoiteltu parijonossa kävelemistä, on kierretty parakkia vasta- ja myötäpäivään, me, kaksi opettajaa, Vappu, minä ja 53 ekaluokkalaista.
- Ei tönitä, ei kampiteta… hyvä Lassi… hienosti sujuu… kuka kiilaa… Jessika, älä jarruttele …Jussi, eipäs etuilla… Samppa, saappaat jalkaan, sukkasillaan ei kävellä lumessa…eespäin, mars, mars… Mikko ota Villeä kädestä… tiukasti… hyvä, juuri noin… vielä kymmenen metriä kunnolla, onnistuuko? … Yäk! kuka nuolee kuralunta…
Kun aloitimme harjoittelun maanantaina, alta aikayksikön makasi kaksi luokallista lapsia mahallaan vetisellä asfaltilla – selvittämätön kakaravyyhti – tikahduttavan hauskaa! Uusi yritys ja sama tulos. Tiistaina onnistuimme kiertämään kerran parakin ilman helvetillistä kaaosta, eilen matka sujui joka toinen kerta. Tilastollisesti katsoen joko meno- tai tulomatka tulee olemaan fiasko, sillä lasten kesyttäminen on pahasti kesken. Yleensä koulutulokkaat tottelevat opettajaansa jo parissa viikossa. Mutta nämä herhiläiset ovat toista maata.
Sunnuntaina kävelin matkareitin pariin kertaan ja pohdin joka mutkaa, pysähdystä ja tienylitystä. Alamäet ovat arvattavasti pahimmat, silloin kiusaus pistää juoksuksi ja tuupata matelijat kumoon on suurin – jopa voittamaton. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi kävelty. Juuri ennen kolmatta kadun ylitystä on metsikkö ja metsikössä pitkä halkopino. Siis: lapset halkopinon taakse ja viimeinen voitelu. Opettajan kolme kovaa pedagogista keinoa: uhkaus, lahjonta ja huijaus, tulevat tarpeeseen. Vappu ehdotti, että lisätään keinovalikoimaan pelottelu ja kiristys.
Heitämme noppaa siitä kumpi vahtii hallissa poikien puolta. Häviän – tunnen päässäni humahduksen. Omia lapsiani sitoo jo kiintymyssuhde. He ovat lojaaleja opettajalleen – luulisin. Mutta naapuriluokan poikiin minulla ei ole minkäänlaista tarttumapintaa. Tunnen nimeltä vain pahimmat koltiaiset.
Perjantai klo 11.30
Seisomme uimahallin ovella.
- Lakit päästä, saappaista pyyhitään kurat. Pojat seuraavat minua, tytöt Vappu-opettajaa. Onko selvä? Viimeinen mahdollisuus kysyä!
- Saako uida nakuna? vinkuu Seija.
- Miksi ihmeessä? Onhan sinulla uikkarit… tarkistettiin koulussa.
- Mutta kun ne kutistui kesästä. Ne kirraa täältä näin, selittää tyttö ja venyttelee haarojenväliä.
- Ei saa. On uimapukupakko.
Jono kiehuu arveluttavasti ja kysymyskielto astuu voimaan. Kloorinhaju tunkee sieraimiin. Johdamme joukkomme pitkää käytävää kahteen pukuhuoneeseen. Pukukoppien ovet ovat lukossa. Osoitus henkilökunnan luottamuspulasta – varokaa, parakkikoulun riiviöt tulossa. Vaatekeot keikkuvat kapeilla penkeillä.
- Kusettaa, kiljuu Ville ja hyppii jalat ristissä.
- Vessa on nurkan takana. Hop, hop…altaaseen ei sitten pissitä.
- Pyyhe jätetään penkille, uimapöksyt otetaan käteen. Pesutilaan juostaan nakuina. Onko selvä! Ja pestään kunnolla ainakin peppu. Vasta sitten saunaan.
Viimeisiä pitää autella, housunpuntit menevät solmuun, varpaat eivät vapaudu hyvin mullitetuista makkarasukista. Hiekkaa varisee lattiaritilöille ja sukkanöyhtää takertuu sormien väliin, mutta vähitellen on viimeinenkin poika purettu.
Avaan pesuhuoneen oven. Sukellan löylylämpimään utupilveen. Minulla on ylläni puuvillainen paitis, farkut ja jalassa puukengät. Mikä on kastuessa. Kaapinovet kyllä lukittiin, mutta miksi vahdit eivät sulje käytöstä käsisuihkuja! Kun 28 poikalasta tunkee pesulle, suihkut kokevat muodonmuutoksen – ovatkin pyssyjä. Kukaan ei pelastu osumilta, ei ainakaan opettaja. Turhaan väänsin illalla papiljotteja otsatukkaan.
Samu on opettajan oma perskärpänen, kuten lapset asian ilmaisevat. Nytkin poika kyhnyttää kyljessäni märkänä nakuna. Samulla on aina jotain tuoretta sanottavaa:
- Opsku, kato, mä näytän sulle miten homot nussii, sanoo poika silmät säteillen.
Nielaisen. Miten tuo rusoposkinen kerubi onnistuu aina yllättämään.
- Älä suotta, kulta pieni, katsos, se aihepiiri ei kuulu opetusohjelmaan. Näytät sitten kotona äidille.
Samu katsoo minua epäuskoisena:
- Kumma tyyppi, ei kiinnostu sitten niin mistään.
Väitetään, että pienet pojat on tehty sammakoista, etanoista ja koiranhäntätupsukoista. Kukkupuhetta! Pikkupojat ovat saunasta tullessaan suuhun syötäviä kuumia prinssinakkeja.
Opettajainhuoneessa kiertää sitkeä huhu viuhahtelevasta uinninopettajasta, joka änkeää ilkosillaan pesutiloihin, jos lasten valvojana on naisopettaja. Mutta minkä voit – paikalla on oltava, sillä oppilaat ovat opettajan vastuulla puku- ja pesutiloissa. Kun käännyn huutaakseni viimeiset vitkastelijat jonoon, näen herra Huhun saapuvan tangon tahti askeleissaan. Siinä hän esittelee muskeleitaan, vanttera, lyhyenläntä bodari. Vesi valuu apinamiehen karvaisia reisiä. Kiusallanikaan en punastu. Tervehdin häntä kylmän asiallisesti. Toivottavasti ilmeeni kertoo, etteivät sedän vehkeet ole kovin kummoiset – vaikka kyllä ne ovat! Ei tule mieleen Atrian perhenakit vaan pikemminkin pitkä pötkäle ryynimakkaraa.
- Ja nyt uikkarit jalkaan ja jonoon! huutelen ylipirteällä äänellä.
Odottelemme lupaa nousta niljakkaita portaita. Mitkään myrkyt eivät tiettävästi häädä kaakelin väleihin pureutunutta limanuljaskalajia. Koetan pidätellä lapsia aloillaan vielä hetken.
- Kaikille tiedoksi, kuulutan. - Isossa altaassa uiskentelee krokotiili. Älkää pelästykö, se on kesytetty. Pysytte vain rauhallisina.
Lapset hihittävät ja kikattavat kippurassa.
- Ei se pure, eikä niele teitä, kunhan ette ärsytä. Se on vierailulla Korkeasaaresta, kun siellä on putkiremontti. Jos se tunkee liian liki, sanotte vain ’Hus, hus, Roosa’ – se on sen nimi, ymmärrättehän?
- Niin, ja vesi on valitettavasti tänään kylmää. Yöllä oli sähkökatkos, jäälohkareet ovat onneksi jo sulaneet, siis lähes kaikki.
Viimein uimaopettajat hakevat lapset. Toinen miehistä saa kontolleen kymmenkunta uimataitoista, toinen riesakseen loput. Jälkimmäinen vie porukkansa lastenaltaaseen ja alkaa kailottaa ohjeita. Kaikuvassa hallissa huuto poukkoilee seinästä seinään ja kymmenkertaistuu. Lapsia on liikaa, 40 pentua tuossa pikku lätäkössä. Altaan syvemmässä päässä vesi kyllä yltää kainaloihin, mutta porraspäässä vain nilkkoihin. Tee siinä sitten uintiliikkeitä – varsinaista kuivaharjoittelua. Lasten tulisi liukua pitkin pintaa kasvot vedessä. Toteutukset ovat ilmeikkään yksilöllisiä. Retu sukeltelee ja ulvoo täysillä. Reetta loikkii vedessä sammakkona. Jussi pyllähtelee kuperkeikkoja takapuoli pinnalla. Mutta Lissu ei liikahda. Tyttö värjöttelee laitimmaisena huulet mustikansinisinä. Lapsella on vesikauhu eikä ohjaajan karjunta paranna tilannetta. Lissu pelkää kuollakseen hukkuvansa, vaikka vettä riittää vain varpaiden väleihin. En kestä katsoa. Nappaan jääpuikkotytön altaasta ja vien saunaan sulamaan.
Tunti on jaettu kahteen osaan, puolet ajasta on opetusta, toinen puoli vapaata polskuttelua.
’Nyt kaikki saunaan lämmittelemään!’, kaikuu kaiuttimista.
- Takaisin altaaseen pääsee, kun nahka on kihisevän kuuma, - vasta kun opettaja polttaa näppinsä ja sormen päässä sihahtaa: Psiiihh!
Jatkoa seuraa huomenissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!