12.1.2018

MIRO - susilapsi, osa 6

Omakuva
Sovimme isän kanssa ehdoista. Saisin käyttää kaikkia keinoja, kummallisiakin. Kohtelisin Miroa kuin omaa lastani - siis ohittaisin ohjesäännöt. Pitelisin poikaa tiukassa syliotteessa pelkäämättä mustelmia. Mutta yksin en selviä. Tärkeintä on yhteispeli ja pelin pitää olla avointa. Tarvitaan koko luokan tuki. Lapsille on kerrottava missä mennään. Luokka on voimavara. Kun minä väsyn, ja varmasti niinkin käy, luokkakaverit jaksavat uskoa.
Isäparka hyväksyi mitkä tahansa ehdot.

Ja luokka nielaisi syötin 'sudenpentu tiikerilauman kasvattina' - ei mikään Pikku-Paha-Hukka, vaan sudenroikale:

- Miro koettaa esitellä metkujaan ja yrittää saada teidät mukaan kaiken maailman kolttosiin. Älkää olko huomaavinanne. Mutta jos hän tekee jonkun asian oikein, vaikka vahingossa, huomatkaa heti. Onko sovittu?
- JOOO, kiljuivat lapset arvaamatta mihin olivat ryhtymässä.

En sitä arvannut itsekään, mutta jostain oli aloitettava. Kokemuksesta tiesin, että mikä hyvänsä keino tepsii, jos saan narrattua luokan mukaan.

Niin tuli Miro luokkaan. Poika roikkui isän käsivarressa kaksin käsin kynnet syvällä miesparan lihassa. Isä laahasi lasta pitkin käytävää ja yski hämillään, sai sitten nostettua pojan kuin matkalaukun kynnyksen yli.

- Terve Miro! Sinua on jo odotettu. Hauskaa, että päätit tulla Viidakkoluokkaan. Tästä päivästä lähtien sinä olet tiikeri ja tämä on sinun kotikolosi.

Isä lähti ja Miro jäi käppyrään lattialle. Miro peitti päänsä käsillään. Odottiko hän, että joku tulee ja alkaa potkia? Naputin tyhjän pulpetin kantta. Siinä komeili Miron nimilappu jättikirjaimin. 

Jatkoin satua 'Oletko noitien sukua?'. Tarina kutitti lasten nauruhermoja ja paperille ilmestyi noidan lemmikkejä - mitä merkillisimpiä otuksia. Luokan huoleton käytös ei vastannut Miron odotuksia. Hän hivuttautui hämillään pulpettiaan kohti ja istui paikalleen. Minä hyrisin tyytyväisyyttä, ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat onnellisesti ohi. 

Miro makasi otsa pulpetin kannella ja kurkki luokkatovereitaan katseessa epäluuloa ja halveksuntaa. Sitten pojan vasemman käsivarren alta työntyi oikean käden etusormi. Hän antoi sarjatulta ja ampui rivi riviltä luokkatoverinsa. Pojalla oli aseessaan äänenvaimennin, mutta huulet papattivat. Äkiarvaamatta poika heitti selkänsä kireälle kaarelle ja päästi suden ulvahduksen. 

(Miro on jo toinen 'sarjamurhaaja-lapsi', joka joutuu vastuulleni. Sormi ei tee reikää otsaan, mutta enteilee pahaa. On viime hetket kääntää kasvun suuntaa. Ehdinkö ajoissa?)

Jatkuu...



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!