20.1.2018

KEISARIN KALSARIT, osa 3.

Siis - milloin minä opetan? En osaa antaa yksiselitteistä vastausta.

Rehtorin hämähäkkikammoinen katse harhailee virkatuissa lukinverkoissa. Hän luottaa omiin aisteihinsa, ei selityksiini. Minun on herätettävä hänet. Tarvitaan stiiknafuulioita. Nyt jos koskaan on hyötyä kasvatustieteen opinnoista. Tämän lajin rehtoreihin tepsii ammattislangi, jota he eivät itse hallitse:
- Kuten varmaan jo huomasit, pohjautuu työskenelytapamme konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen. Lapset saavat edetä omassa tempossaan, omien tietorakenteidensa pohjalta. Lapset oppivat oppimaan.

Jo toimii! Seerumia käärmefobiaan, histamiinia hyönteisallergiaan. Rehtori säpsähtää, havahtuu. Lisään keitokseen ripauksen oppimisympäristön merkitystä, raapaisun sosiaalista vuorovaikutusprosessia, lorauksen toimintastrategioita. 

Rehtori huomauttaa olevansa täysin tietoinen metodini tuloksellisuudesta. Hän on kansliansa steriilissä rauhassa syventynyt luokkani testituloksiin. Siistiä! Siellä ei tule tahroja tarkkailijan housunpuntteihin. Rehtori murahtelee tyytyväisenä: edistyksellistä pedagogiikkaa hänen koulussaan, hänen johdollaan.

- Halusimme tai emme, on lapsikeskeinen pedagogiikka valtaamassa peruskoulua, sanon ja kadun jo sanoessani. Miksi säikytän kunnon miestä?

Näen, miten laskuri rehtorin päässä alkaa pyörittää lukuja, laskea vuosia, kuukausia ja päiviä. Ehtisikö hypätä junasta varhaiseläkkeelle vähän ennen lapsikeskeisyyttä?

Rehtorin takakenoinen kävely muuttuu nilkutukseksi. Muovailuvahaklintti on tarttunut kengänkantaan. Mies nojaa opettajanpöydän kulmaan ja kaivaa klönttiä askartelutikulla naama punaisena - verenpaine? Myötätunnon aalto humahtaa lävitseni - muuten niin mukava mies!

Keisarin vaatteet on pelastettu. Vertaus ontuu, kyllä keisari on vaatetettu. No jaa! Voi olla, että housut puuttuvat, mutta muuten!

Päättyy!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!