Nyt Miro maata rötköttää pulpetillaan ja pätkii hampaillaan kynästä säleitä, syljeskelee lastut lattialle.- Miroo, herätys - alahan kirjoittaa!
- En kirjota.
- No syö sitten kyniä. Kaapissa on laatikollinen lisää. Kirjoitetaan yhdessä koulun jälkeen.
- En kuule kirjota, en vaikka mitä tekisit.
- Mietitään sitä vasta, kun kello on kaksi.
- En tule kouluun, jos käsket kirjottaa.
- Paha juttu! Sinulla ei ole kotiopettajaa ja Suomessa on oppimispakko.
- No kirjotetaan, kirjotetaan! Oma syysi, jos et saa selvää.
Ja Miro kirjoittaa. Uhmaa, niskoittelua? Vielä mitä - kommunikointia. Opettaja ja oppilas keskustelevat yhteisymmärryksessä. Ja lapsi tottelee. Tästä on enää kukonaskel 'tavalliseksi tapaukseksi'.
Miron käsiala on tahallisen töhryistä ja samalla tietoisen luettavaa. Äkkiä kynä pysähtyy ja poika ulvahtaa, ponkaisee sitten vauhtiin, kirjoittaa vimmalla, ei lopeta, vaikka kello pirisee. Kun viimein kaikki tarpeellinen ja tarpeeton on paperilla, poika puraisee rannettaan. Se on merkki muodonmuutoksesta. Peitän korvani. Susi alkaa ulvoa selkä kaarella. Ranteeseen jäävät pedon hampaanjäljet.
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!