Jatkoa...
Lokakuun 17. päivä
Omatunto ei kuulu Jessen varustuksiin. Tänään on kerätty
valokuvarahoja. Setelit olen kätkenyt lukkojen taakse, mutta kolikot odottavat
laskemista keksipurkissa. Purkki on pöydänkulmalla paperipinojen puristuksessa.
Sen nyt arvaa, että purkin lasti kevenee. Annica, vakooja jumalan armosta, näki
Jessen avaamassa purkinkantta.
-
Ja
paskat, toteaa Jesse. En varastanut. Mä vaan kurlkkasin, että onko siellä monta
rlahaa. Jesse mulkaisee Annicaa inhoilmeellä ja sihahtaa harvahampaisesta
suustaan: Vitun rotta!
-
Kiitos
Annica havainnostasi!
Annica
luikahtaa välitunnille ja Jesse jää.
Poika on kovaksikeitetty voro. Turha luulla, että
tunnustaisi. Helpointa olisi laittaa omasta pussista puuttuvat kolikot, mutta
se antaisi pojalle väärän viestin. Otan tuiman ilmeen ja alan saarnata... miten
varastaminen on väärin… ja ettei kyllä hyvää seuraa jos… tietysti on ikävää
pienikin näpistys, joka kolikko, mutta en olisi uskonut, että menet varastamaan
ison setelin…
Silloin poika parkaisee:
-
En
kyllä ottanut semmosta seteliä. Kato vaikka!
Poika ottaa kengän oikeasta jalastaan, riisuu nihkeän sukan
ja varisuttaa kourallisen pikku hiluja opettajanpöydän kulmalle.
Jatkuu ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!