VARASTETTU LAPSUUS
Huhtikuun 15. päivä
Viljami ryntää pihalta luokkaan ja parkuu. Kämmenet kurassa, vasemmassa housunpolvessa palkeenkieli.
- Oho kappas vain, kaaduit. Näytähän!
Käärin housunlahjetta. Pikkupoikien tapaan on Viljaminkin polvilumpiossa kasvuvaraa ja se kukkii rupea kuin kallionkylki jäkälää. Jäkälikössä tihkuu kirkkaita veripisaroita. Tarvitaan pari tippaa puhdistusainetta ja vanutuppo.
- Auts, kihrvelee niin pehrkeleesti, ärähtää poika.
Minä mulkaisen kysyvästi. Poika häkeltyy. Tuijotamme toisiamme. Äkkiä Viljami ratkeaa hekottavaan nauruun. Tunnen onnenailahduksen sisälläni - poika osaa parkua ja kiroileekin vielä. Pakko rutistaa! Kuukausi sitten olisi Viljami antanut loruttaa jalastaan litran verta ilmeenkään värähtämättä. Viljami käyttäytyi kuin nelikymppinen valtion virkamies. Silloin - ei enää.
Sanainen arkkusi on valta! Osaat käännellä ja katsella. Sanoisin ihan vaan amatöörin otteella, että tekstisi ovat mielenkiintoisia ja oikein hyviä.Toivon uudelle blogillesi onnea ja menestystä & paljon lukijoita!
VastaaPoistaNiin ihanaa kerrontaa, että toivottavasti lukijat löytävät tarinasi!
VastaaPoistaKiinnostava teksti. Jätti mieleen useita ajatuksia, kysymyksiä. Tunteita herättävä. Kiitos! Jään odottamaan jatkoa...
VastaaPoista