Nukenraato jatkuu /

Kysyn äidiltä, onko syntistä suurennella silmiään ja äiti sanoo ’Höh’ ja senkin silmät suurenee syntisesti. Sitten äiti lisää, että ’höpsistä’ ja silmät on taas viirulla.

On raskasta rangaista toisten nukkeja, mutta Milla lupaa jaksaa minun vuokseni, koska hän on hyvä ystävä. Milla myös huomauttaa, että minä voisin kyllä antaa hänelle palkaksi kolme enkelikiiltokuvaa ja joulupukin, jolla on säkki selässä, vaikka säkki on vähäsen revennyt. Ja minä annan.

Yhtenä päivänä, paljon ennen hautaamista, Milla ehdotti, että vaihdetaan nukkeja, vaikka hänellä oli kyllä parempi nukke. Millan nukkea voi uittaa ja pestä, kun sillä ei ole kangasta mahassa eikä sitä tarvitse kantaa varovasti, kun sen silmät ja tukka on maalattu päähän kiinni. Milla sanoi, että sellainen nukke on parempi ja että hän haluaa minut oikeinoikein iloiseksi, kun hän on kerta hyvä ystävä.

Mutta minä en tahtonut vaihtaa Sanna-Kaisaa, kun kummitäti oli tuonut hänet Ameriikasta asti ja kun minä tykkäsin Sanna-Kaisasta, vaikka hän ei saanut uida, koska Sanna-Kaisan suolet alkoi haista.

- Paskajuttu, sanoi Milla, kerkesin luvata tolle, että mä konetan sille vaatteet kerta meillä on ompelukone. Ei sitten koneteta! Sopii mulle, sanoi Milla ja narskutti hampaitaan.

Niin Sanna-Kaisa alkoi suruissaan suurennella silmiään. En minä koskaan nähnyt sitä suurentamista, mutta Milla näki, koska osasi vahdata oikein.

- Tunnusta, sinä katala, huusi Milla ja ravisteli Sanna-Kaisaa niin että häneen varmana koski.

Sanna-Kaisa katseli totisin silmin eikä tunnustanut. Milla ehdotti, että painetaan siltä silmät pään sisään.

- Ymmärrätkö, on pakko! Muuten ei hautaaminenkaan riitä kostoksi. Nukke näkee vaikka mullan läpi ja noituu.

Sitten Milla painoi silmiä peukaloillaan kunnes rusahti ja hän iloitsi oikeudesta. Mutta minulla pulahti oksennusta suuhun ja kesti vähäsen aikaa ennen kuin rupesin nauramaan Millan hyväksi mieleksi.

Tänään Milla ja minä istutaan halkolaatikon päällä ja minä rutistan Sanna-Kaisaa syliini viimeisen kerran, sillä minä olen vihdoin tullut katumapäälle ja annan hänet Millan omaksi, kun nukke itse sitä tahtoo, vaikka äiti kyllä suuttuu.

- Tajuut sä, etten mä huoli tommosta nukenraatoa, sanoo Milla ja alkaa ilmeillä.

Nyt minulla on Sanna-Kaisa ikiajat omanani ja minä rakastan sitä raatona entistä enempi.