Nokkosnoita

Olen toipilas. Olen yksinäinen vanhus. Toipilaat saavat masentua. Oikeastaan se on velvoillisuuteni. Vanheneminen on osa olemassaolon murhenäytelmää.

Aika on kovertanut sisikuntani tyhjäksi, niin kammottavan tyhjäksi, että kaikuu. Se siitä sielusta, joka minulla kerran oli! Jäihän siitä tositteeksi roskakorillinen paperisilppua pois heitettäväksi.

Sammutan valon ja olen taas lapsen taikapiirissä. Olen nokkosnoita. Villiintynyt puutarha talon takana kasvaa vatunvartta ja nokkosta. Minä poimin marjoja.

- Nokkonen ei polta noitaa, sanoo Milla ja minä uskon. Poimin lämpimiä, kämmenelle putoavia vattuja tuokkoseen ja nokkosten kukinnot tuoksuvat pääni yläpuolella. Olen hyvin matala ja katoan nokkosviidakkoon. Lumoava tunne olla noita, nokkosnoita, värisyttävän kaamea lapsi, nokkoslapsi.

Milla houkuttelee naapuripihan lapsia katsomaan noitaa. Poimin nokkosia paljain käsin syli täydeltä. Lapset katsovat epäuskoisina. Milla kerää pääsymaksuja, vähänpureskeltuja purukumeja Ameriikan sota-apua Suomen köyhille lapsille. Minä en ole köyhä, enkä saa lahjoja Ameriikan rikkailta rouvilta. En tiedä, miten tullaan köyhäksi. Naapuritalon lapset osaavat olla köyhiä. Niillä on suuret silkkirusetit lettinauhoina ja ihania marmorikuulia taskussa. Minun tukassani on vaan narunpätkiä ja taskun pohjalla kiviä.

Milla jakaa ystävilleen vattuja minun mukistani. Ja silloin pitää liiskata purukumit kyökin kaiteelle odottamaan. Kerran yksi purukumi tarttui tiukasti ja minä kävin illalla raapimassa sen irti. Sain tikkuja kynnen alle. Eikä se edes venynyt enää. Harmittaa ettei Milla anna minulle pääsymaksuja. Milla selittää, ettei noitia saa lahjoa. Katsos kun ne muuten ylpistyy.

Vihdoin naapuritalojen lapset kyllästyvät nokkosnäytöksiin ja purukumit loppuvat Millalta. Hän keksii uuden houkuttimen: noidat nielevät kastematoja, varsinkin nokkosnoidat. Madot solahtavat vatsaan pureskelematta, kun osaa oikealla tavalla nieleskellä – yksitellen, noidan urheudella. Mutta karvamatoja en henno nielaista. Piilotan ne poskeeni takimmaisen hampaan taakse ja kaivan litistyneinä kämmenelle, kun näytös on ohi. Pyörittelen ja kierittelen ne taas pulleiksi palleroiksi, silitän ja asetan nokkosen lehdelle syöpöttelemään.

Sitten tulee paha juttu! Milla ei päästä poikia piiriin. Sekös niitä harmittaa. Ja ne laulelevat äidille noitanäytöksistä. Äiti suuttuu ja sanoo Millalle, ettei pienille saa syöttää törkyä, ei ainaskaan myrkyllistä törkyä, sillä kastematojen keltainen vyö on myrkyllinen.

Näytökset jatkuvat, mutta Milla näpsii kynsisaksilla keltaisen vyön pois. Minä joudun syömään kaksi puolikasta ja suolista pursuu pahaa makua. Äiti ei ole noitien ystävä!

Muistan miltä madot maistuivat, mutta vieläkään en tiedä polttivatko nokkoset.