Markus - luokkaan teljetty poika, osa 3.

Sitten eräänä lokakuisena aamuna alkaa tapahtua. Lapset piirustelevat kiemuraista viivaa, joka kulkee sokkelikossa ja johdattaa hiirulaisen juustopalan luo, jos johdattaa. Pysähdyn Markuksen olan taa. Kynä on nyrkissä, viiva ei noudata ohjeita, tahallisen mustaa ja takkuista. Uhmaa. Mutta paperi on suora. Se on pulpetilla eikä lattialla. Sitä ei ole revitty.

Koetan keksiä jotain kiittävää, mikä ei kuulostaisi typerältä. Osoitan viivan parasta kohtaa, kun Markus iskee hampaansa peukalonhankaani. Terävät maitohampaat pureutuvat syvälle ihoon, ja villit, ilkeät silmät tarkkailevat häikäilemättä kasvojeni ilmettä.

Mitä teen? Tiedän joutuneeni pojan omatekoiseen testiin: 
- Aikuiset lyövät. Minä saan sinut lyömään. Pakotan sinut lyömään. Piruvie pakotan. Lopeta tuo ällöttävä teeskentely. Vittu, perkele, lyö!

Väärä liike, ja peli on menetetty. Pikku prinssini siirtyy tarkkailuun tai laitoshoitoon vain hiukan sairaampana kuin luokkaan tullessaan; etäpesäkkeen nimi on "suhde opettajaan".

Mutta miten toimia oikein, kun hampaat pureutuvat lihaan yhä syvemmälle? Koetan kuumeisesti päätellä; poika odottaa aikuiselta kahta käyttäytymismallia: suuttumista tai pelkäämistä. En siis saa näyttää ilmeelläni kumpaakaan niistä. Rapsutan Markuksen niskavilloja vapaalla kädelläni ja puhelen:
- Markus, laske jo irti. Tiedät oikein hyvin, että pureminen koskee.

Ei elettäkään luopumisesta. En voi jättää kättäni pidemmäksi aikaa pojan hampaiden likistykseen. En voi vetää kättäni pois. Kämmenestä jäisi pala pojan suuhun. On sentään yksi vaihtoehto:
- Markus, älä pelästy. Tämä ei yhtään koske. En halua satuttaa sinua. Otan nenästäsi kiinni. Silloin sinä avaat suusi, jotta voisit hengittää. Ja minä saan kuin saankin käteni vapaaksi.

Tartun pojan pieneen räkäiseen nokkaan ja painan sieraimet yhteen. Poika hellittää otteensa, ei pakene. Olen läpäissyt testin, olen ansainnut lapsen luottamuksen.

Välitunnin ajan liottelen turvonnutta, sinistä kämmentäni hanan kylmässä vedessä ja katselen pienten hampaiden koristeellista tatuointia ihollani.

Seuraavana päivänä Markus päästää eläimellisen riemunkiljunnan. Nauru vääristää pikku prinssin kasvot luonnottomiksi. Poika heittäytyy lattialle, kieppuu villissä hurmoksessa. Hän on suoriutunut ensimmäisestä koulutehtävästään. Hän on laskenut sivun laskukirjaan.

Poika palaa paikalleen. Oikea hymy vääntelehtii vielä hetken pikku prinssin kasvoilla. Sitten hän on taas totinen ihmislapseksi muuttunut ja sellaiseksi jää.

Päättyy!