23.10.2015

Varastettu lapsuus osa 2



Maanantaisin Viljami osti naapurikaupasta makaronilaatikkoa, tiistaisin sinistä lenkkiä ja punaista maitoa, keskiviikkona maksalaatikkoa … osti ja käristi sitten paistinpannulla, pursotti päälle ketsuppia ja houkutteli Mairea maistamaan edes vähäsen, tiskasi iltaisin, imuroi perjantaisin, virutti sukat lavuaarissa ja nousi öisin vatkaamaan tokkuraista äitiä hereille tarkistaakseen hengittääkö tämä.
Sossutädit pönkittivät seteleillä äiti-lapsi -suhdetta. Setelit valuivat nesteinä äitikullan kurkusta.

- Onko järkeä, kysyin sossuilta, sillä Mairea lainatakseni: vitutti niin perkeleesti. Sain vastauksen:
- Niin kauan kun pojan koulu sujuu ongelmitta, ei ole syytä huolestua.

Äiti varasti pojaltaan lapsuuden saamatta syytettä rikoksesta. Tosin mitä se olisi hyödyttänyt, sillä Maire oli syyntakeeton kleptomaani.

***

Ollaan maaliskuulla. Sataa räntää. Viljami myöhästyy, rapsuttaa ovea ja pysähtyy hämillään kynnykselle.

- Anteeksi, mutta kun...
- Ei haittaa. Sattuuhan sitä, kipitä paikallesi.

Viljami vetää laukkua perässään, märät villasukat raidoittavat lattiaa. Lumisohjoinen lätäkkö jää kynnykselle ja ovi raolleen. Katson lasta: tukka on liimaantunut otsalle, hikinoro juoksee korvanjuurta kaulalle ja silmäluomet räpsivät. Kukaan muu ei huomaa Viljamin tuloa, sillä lapset ovat uppoutuneet numeromaailmaan: Matleena niputtaa sormiaan, Oskari mutisee lukuja suu tötteröllä ja Anu keskittyy sulkemalla silmänsä. Kumarrun selittääkseni Viljamille tehtävän jujua, kun hän äkkiä töksäyttää:

- Nyt se Mairre sitten teki sen itsahrin. Ei se siitä enää nouse.

Otan tukea pulpetista ja ilmeeni taitaa olla kysyvä, koska poika jatkaa konemaisesti ikään kuin selostaisi eilistä kauppareissua.

- Keittiön pöydällä on lappu: TÄ-MÄ ON NYT LOP-PU. PISTE. KA-TO VES-SAAN. PISTE. Niin siinä lapussa lukee. Sitten minä katsoin. Siinä pytyn viehressä Mairre makasi. Aika sottasta. Juuhri siivottu vessa. Vehrta lavuaahrissa ja vessan matolla kakkaa. Minä hraahasin Mairren pois vessasta, mutta ei ollu aikaa kuuhrata. Piti kehretä kouluun.

- Kultaseni, aikuiset siivoaa, et sinä.
- Mutta kun se leipäveitsi … Ässän tahrjous ... jos vaikka vääntyi … takuulappu on maustehyllyssä.

Kiedon villatakkini Viljamin tutiseville hartioille ja pujotan kynänpätkän pojan käteen. Yritän viestittää lapselle, ettei luokan lattia vajoa jalkojen alla, kynä ei murene sormiin eikä paperi repeä. Kaikki pysyy ennallaan. Laskut lasketaan, numerojonot piirtyvät valkoiselle paperille. Se jos mikä tuntuu turvalliselta – samantekevää ovatko vastaukset oikein vai väärin.

- Aikuisten tehtävänä on huolehtia äidistä ja siitä veitsestä. Sinä voit laskea kaikessa rauhassa, osaat kyllä. Olet fiksu poika. Eikä ole kiirettä. Käyn soittamassa ja tulen pian takaisin.

Luikahdan käytävään ja nieleskelen. Juoksen pikkukengilläni lumisohjoisen pihan yli pääkoululle. Suuta kuivaa ja jalat ovat puutuneet. Viljamin hihansuissa oli kuivunutta verta … ryntään kansliaan... paidan etumus oli tahriintunut johonkin eritteeseen... varmaan haisee … kaula ja leukakin veritahmassa... oliko lapsi halannut kuollutta... mistä saisin pojalle puhtaan pusakan... vai yrittikö nostaa sitä.
Etsin kuumeisesti Viljamin kotiosoitetta kansiosta. En löydä oikeaa listaa. Sitten: Maire Sumuluoto, Uskalikontie 3, B12. On osuva osoite! Pitää soittaa hätäkeskukseen, tarvitaan ehkä ambulanssi. Entä jos Maire on vielä henkitoreissaan ja pitäisi elvyttää? Kuraattori saa jatkaa tästä.

***

Aamuisin Viljami kyyditään taksilla vastaanottolaitoksesta ja kipataan koulun portille. Hänelle on syötetty aamupuuro, makkaraleipä ja jogurtti. Tukka on kammattu jakaukselle, hampaat pesty, paita silitetty. Sanalla sanoen: poika on otettu huostaan. Suku ei kaipaa, mutta ei itke poikakaan sukulaisten perään.

Pelkäsin, että Viljami tukehtuu tuskaansa. Varmasti oli traumaattinen kokemus kiskoa äitiä vessan ahtaudesta eteiseen. Kuulin sitten, että poika oli vetänyt jaloista ja äidin yöpaita oli kiertynyt rullalle kainaloihin, tukka juuttunut kynnykselle. Kuolema on raadollista. Sulkijalihakset olivat lauenneet ja suolen sisältö valunut matolle.

Pojan on saatava terapiaa selvitäkseen, ajattelin ja olin väärässä. Maire imi lapsestaan elinvoimaa kuin syöpäkasvain. Tarvittiin pari syvää viiltoa leipäveitsellä – ei terapiaa. Terä leikkasi äidin irti lapsesta ja poika virkosi. Terapian aika tulee joskus vuosien kuluttua. Nyt on minulla sylissäni parkuva, kiroileva pikkupoika, jota aikuiset hoitavat ja josta isot ihmiset kantavat vastuuta. Viljami nauttii täysillä lapsuuden rippeistä.



Huhtikuu, likaista lunta läikkinä, lahot lehdet peittävät maata kuin hämähäkinseitit. Rannan tuntumassa kurassa ja mudassa, sulaneen lumen lammikoissa kahlaavat pajut. Ne nostavat pehmeät tuuheavillaiset kissansa aurinkoon. Ja kevät kiiltää niiden turkilla. Kissat kellivät kyljellään, kellivät ja kehräävät … nuolevat käpäliään.

1 kommentti:

Kiitos viestistäsi!