Yöllä sataa

Jatkoa:

(Eilen Veikko vajosi Maahisten maahan.)

Yöllä katolla ropsahteli ja ränneissä lorisi. Nyt sade peilailee lätäkköinä hiekkatiellä. Me kyykitään Veikon kanssa isoimman lätäkön reunalla ja ihmetellään. Lätäköstä voi kurkata maahistenmaahan. Syvällä leijuvat pilvet ja puidenlatvat kasvavat nurinpäin ja keinuttavat niitä pilviä ja pieni lintu keikkuu latvassa ja puu laulelee lintuselle.

- Hypätään! Lits, läts lätäkkö rikki niin kuin ikkunalasi, minä ehdotan. Ja hupsista ollaan molemmin Maahisissa eikä kukaan kekkaa puhallella meitä takaste.

Veikko hyppää ensin. Lätäkkö särkyy, mutta ei nielaise Veikkoa. Kuravesi loruu sukanvartta pitkin kenkään. Ja Veikko vaan seisoo lätäkössä hämmästyneen näköisenä. Hän jäikin tälle puolelle maailmaa.

Veikko ei enää jaksa pompata, mutta minä kyllä jaksan hypätä kaikki loput lätäköt rikki. Veikko on tarkkana. Kun putoan maan uumeniin, hän hyppää perässä. Eikä me koskaan tulla takaste. Kuravettä roiskuu korviin asti, kun minä hypin tehokkaasti. Ei haittaa. Meidän äiti ei turhista tuhise, sanoo: ”No olipas leikki”. Rouvva Ruuska kyllä hermostuu, jos Veikon housut on kurassa, vaikka kengät on jo. Viimein on lätäköt hypitty loppuun. Minä yritän kekata lohdutusta.

- Katsos, minkäs teet. Pikkuiset lätäköt ei kelpaa. Pitää löytää syvä, oikein oikein, oikein syvä lätäkkö. Upottavan syvä. Etsitään KAIVO.