Jatkoa…
Joulukuun 7. päivä
Jesse on ollut koko päivän levoton ja pahantuulinen. ’No-no-riittää-jo… älä-edes-yritä’ – hyssyttelyt eivät taltuta riiviötä. Poika koettelee sietokykyäni kuin tunti tunnilta yltyvä päänsärky. Ruokajonossa poika tönii ja tuuppii. Lissun maito läikkyy ja Eppu saa soppaa kengälleen. Mutta ei näytä olevan helppoa Jesselläkään, poika räpsii silmiään kuin olisi itkuun pillahtamassa. Enkä minä helpota tilannetta.
- Onko sinulla kusiaisia housuissa, kivahdan.
Jesse hätkähtää ja katsoo pelästyneenä housujaan. Minäkin katson ja puraisen huultani. Jessen housuissa on muutakin kuin kusiaisia – kusta. Haalistuneet farkut ovat haarojen välistä tummentuneet.
Saamarin saamari, kiroilen typeryyttäni. Ääneen sönkötän:
- Anteeksi Jesse! Se oli olevinaan vitsi. Noin minulle sanottiin, kun itse olin ekalla enkä pysynyt paikoillani.
Selitys huvittaa lapsia, Jesseäkin. Opettaja ollut ekaluokkalainen – sitä nyt ei kukaan usko. Jessen housut unohtuvat.
Ruokalassa seuraan pojan puuhia tavallista tarkemmin. Jesse läträä lusikalla soppaa ja alkaa sitten kauhoa sitä kitaansa. Kun lautanen on tyhjä, hän nuolaisee viimeiset tipat ja saa otsaansa soman soppajuovan. Poika pyyhkäisee hihalla persiljamössön ja porkkananpalan ohimoltaan. Hän huokaisee ja alkaa sitten aikansa kuluksi potkia vastapäätä istuvan Lillin jalkoja. Yltääkö? Ei aivan.
- Jesse, jos olet valmis, saat lähteä ulos, sanon välttääkseni nuhdesaarnaa.
Jesse huomaa, että Jussi syö vielä. Jussin kanssa on kiva juosta käytävällä kuka-vika-emäsika –tyyliin. Viivyttääkseen lähtöä Jesse läästii voita näkkärille ja alkaa nikertää sen reunaa. Jussi hotkaisee viimeisen lusikallisen. Oho, Jessekin on salamana valmis.
- Stop, Jesse, ei sellaista hoppua. Nielaisitko näkkärin kokonaisena?
Jesse vilkaisee minua murhaavasti kulmiensa alta, huokaisee, istuutuu, nappaa näkkärin pöytälevyn alta ja jatkaa nakertamista. Paksu voikerros on toiminut tehokkaana liimana. Ennen kuin ehdin aloittaa kipakat torut, poika toteaa:
- Koskaan en enää mene kotiin! En koskaan!
Soitan Jessen isälle. Isän ääni on kireä ja sanavalikoima jyrkkä.
- Olisikin tulematta, mies tokaisee.
Jessen näpistelyt ovat alkaneet paljastua isälle pitkänä, loputtomana ketjuna: eteisen kolikkopurkki, huoltoaseman karkkihylly, isukin lompakko, taloyhtiön polkupyörävarasto. Pettymys – oma poika, ainoa kiinnekohta, ainoa syy sietää jokapäivää, on valehdellut päin kasvoja. Ja hän on mennyt halpaan. Lupaan jututtaa poikaa.
Koulupäivän päätyttyä me kaksi, pitkäkyntinen Jesse ja opettajaparka olemme arestissa kumpainenkin. Silmäilen luokan joulukalenteria. Huomenna on Saaran ja Jessen vuoro avata luukkunsa. Poistan niitit ja kätken koloihin yllätykset.
Jesse virnuilee kuten aina. Ei katso silmiin, liukuu ja lipsuu kuin saippuapala, väistää ja välttää. Maalaan piruja seinälle ja puhun enkelten kielillä. Ihan sama - ei tehoa! Olen tarttumassa häntä käsistä saadakseni edes jonkinmoisen kontaktin, kun huomaan: poika on juuri kaivanut nenäänsä, nuolee vielä jämiä ylähuuleltaan. Etusormi on liisterissä. Kuivahtaneen pissan pistävä haju täydentää tunnelmaa. Mieleni tekisi ravistella poikaa kunnolla, että tyytyväinen virne katoaisi hetkeksi kleptomaanin naamalta. Äkkiä ymmärrän olevani mäkättävä ämppi ja ihan vajaa. Olen samaa lajia kuin kaikki muutkin tantat – ne vitun marmattajat tarhassa: ’kuuntele, kun sinulle puhutaan, jäkäti, jäk ja yrittäisit edes blaa, blaa’.
Luovutan. Räkänokka on voittanut, mutta vain tämän erän. On kiire soittamaan. Huomiset käynnit kouluhoitajalla on sopimatta.
- Saat lähteä kotiin. Jääkö varastelu tähän?
- Varlmana jää! valehtelee poika ja luimistelee.
Uskoo ken tahtoo, mutisen ja käsken Jessen kerätä kiireesti kamppeensa. Itse säntään opettajainhuoneeseen soittamaan.
Kun palaan, on poika lähtenyt. Mieleeni juolahtaa kurkata joulukalenteria. Namupala ja tarra ovat kadonneet Saaran luukusta, tilalla on tikku. Sama tikku, jota Jesse on imeskellyt hampaittensa välissä kuin sätkää. Olen napannut sen kahdesti pojan suupielestä. Se siitä! Ei riittänyt, että varasti – piti rehvastella. Saarnat eivät tehoa, rangaistukset eivät riitä, empaattisia tunteita ei ole! Vähissä ovat vitsit. Yksi vitsi kokeilematta. Vaihdan Jessen ja Saaran kalenteriluukkujen sisällöt.
Jatkuu …
