Miro - susilapsi osa 1

Huomenta lukijani

Tänään toivoisin sinun tutustuvan Miroon. Hän on yksi haasteellisimmista
lapsistani.

Opettaja ei ole terapeutti. Totta vai tarua? Opettaja on tahtomattaankin terapeutti. Vain koulutus puuttuu. Opettajalla on myös kaikki edellytykset onnistua siinä, missä terapeutti turhautuu. Terapeutti kohtaa lapsen kerran kuussa tunnin verran. Tee siinä ihmeitä?

Opettajalla on hyppysissään oppilas joka ikinen arki, joka ikinen koulutunti.

Opettajalla on myös taikasanat, joita lapsi ei voi vastustaa: ”Kiukuttele vain, jos se helpottaa. Saat suuttua minulle. Ei sinun tarvitse pitää opettajastasi. Minä kuitenkin pidän sinusta. Et voi estää.

MIRO 

Maaliskuun 20. päivä

Sataa räntää. Hiutaleet valuvat noroina ikkunalasia pitkin. Luokassa on unelias tunnelma. Lapset kirjoittavat, sana on vapaa, otsikoita ei tyrkytetä. Äkkiä ovi temmataan auki. Miro! Ja taas myöhässä, ties missä on luuhannut. Poika seisoo hetken kynnyksellä, mulkoilee pahaenteisesti, syöksyy sitten paikalleen, jättää oven auki käytävään. Ulkovaatteiden ja märkien villasukkien lemahdus tunkeutuu luokkaan. Vetää!

Mitä pienistä! Pari kuukautta takaperin poika oli pitelemätön räyhähenki, nyt harmittava känkkäränkkä, toukokuussa toivottavasti ’tavallinen tapaus’.

• Hei, Miroo, sulkisitko oven perässäsi, kiiitoss!

• Viime tunnilla suljin ja sanoin sulle: Tää on kuule vika kerta, kun suljen.

• Jos sittenkin sulkisit sovinnolla.

• Enkä kuule sulje. Mä en tule kouluun, jos pitää sulkea ovia.

Miro on tarkkailusta toimitettu. Olemme tunteneet toisemme kohta kolme kuukautta ja minä alan uskoa ihmeisiin. Siirron piti olla väliaikainen hätäratkaisu, mutta, mutta… onko järkeä heitellä kytevää kekälettä opettajalta toiselle? Sain kopin – en pudota, en passita takaisin sekundalasten joukkoon.

Nyt Miro makaa pulpetillaan ja pätkii hampaillaan kynästä säleitä, syljeskelee lastut lattialle.

• Miroo, herätys – alahan kirjoittaa!

• En kirjota.

• No, syö sitten kyniä. Kaapissa on laatikollinen lisää. Kirjoitetaan yhdessä koulun jälkeen.

• En kuule kirjota, en vaikka mitä tekisit.

• Mietitään sitä vasta, kun kello on kaksi.

• En tule kouluun, jos käsket kirjottaa.

• Paha juttu! Sinulla ei ole kotiopettajaa ja Suomessa on oppimispakko.

• No kirjotetaan sitten. Oma syysi, jos et saa selvää.

Miro aloittaa. Käsiala on tahallisen töhryistä ja samalla tietoisen luettavaa. Äkkiä kynä pysähtyy ja poika ulvahtaa, ponkaisee sitten vauhtiin, kirjoittaa vimmalla, ei lopeta, vaikka kello pirisee. Kun viimein kaikki tarpeellinen ja tarpeeton on paperilla, poika puraisee rannettaan. Se on merkki muodonmuutoksesta. Peitän korvani. Susi alkaa ulvoa selkä kaarella. Ranteeseen jäävät pedon hampaanjäljet.

„REISKA

Se Reiska se entinen ope suttui kun mä hain kaupasta sille pullapitkon ja ostin tahalteen väärän pitkon. Reiska karjaisi. taatanan miro kyllä minä sule näytän! ostit väärän pulapitkon. ope heiteli mua korvista. husin tätä sinä kadut taatana ja löin sitä pulapitkola päähän siitä vasta opetaja suttui ja iski mut seinään. luoka nauroi. olin yltä päältä veresä juoksin käytävään. rehtori tuli vastan ja sanoi täälä ei juosta. opetaja juoksi perästä ja raahasi luokaan. Siellä moinen nyrkisota oli. mä otin pitkon ja löin opetajaa pähän kaksi kertaa. Reiska löi hampat yhteen. silmät otsala Reiska suuntasi julman katseen muhun ja löi tuolilla pähän veri lensi. sitten Reiska pökertyi.

Seuravana pävänä tuli kouluun kanan muna sota opetajia heitetiin kanan munila kaiki luokat oli sodasa mukana. Ja kanan munat lopui silloin otettiin apelsiineja sotaan opetajat juoksivat karkun ja koko koulu rikotiin. Ikunat potkitiin sisään. Silloin varshälytin soi. Poliseja alkoi tulla silloin maito tölkit oli tarpeesa. Niin koulu tuhoutui koknaan lamput tipui itsestään kuin vesi tipuisi taivasta.“

Mikä tuhovimma, mikä lumovoima! Mirossa on ainesta vapaustaistelijaksi, kommunistien ääniharavaksi, joukkomurhaajaksi ja bestsellerkirjailijaksi. Kenen vastuulla on sudenpenikan tulevaisuus – minunko? En saa kiitosta, jos onnistun kesyttämään suden koiraksi, mutta syntipukiksi kyllä kelpaan, kun hän raatelee lähimmäisensä.

Maaliskuun 23. päivä, viimeinen tunti.

Lapset ovat valinneet työparin. Edes Miroa, ja varsinkaan Miroa, ei jätetä yksin. Lapset puuhaavat kuka mitäkin. Tehtävä on vapaavalintainen. Miro ja Mikko ovat luokan perällä kyykkysillään. Lattialle on levitetty Afrikan tähti. Väärä valinta, enteilee myrskyä! Peli vaatii pitkää pinnaa ja Mikko on luokan kingi, vielä syyslukukaudella räjähdysaltis kaveri; isokokoinenkin vielä. Miro näyttää Mikon rinnalla tosi ruipelolta. Mutta Miron peli sujuu kuin rasvattu. Pojalla on kourassaan tukku seteleitä. Nyt hän kääntää seuraavan pahvimerkin: ROSVO! RYÖSTÖ! Rahat meni! Miro ulvahtaa, tarttuu pelipahvin reunoihin ja heittää nappulat, setelit, nopat korkealle. Sieltä ne hetken leijailtuaan ropisevat lattialle. Miro jäykistyy kyyryyn rautalankahäkkyräksi ja alkaa järsiä terävin hampain rannettaan. Surkea susi istuu häntänsä päällä, pelkää piiskaniskuja, odottaa potkuja. Mikon silmiin kihahtavat harmin kyyneleet. Hän huokaa syvään ja sanoo:

• Kuule, älä välitä! Ei haittaa. Mä ymmärrän ton jutun. Tommonen mäkin olin ennen joulua. Pelataanko?

Mikko konttaa lattialla, kerää kamat kasaan ja peli alkaa alusta.

Katson ihmeissäni. Kuka muu pystyisi Susilasta paremmin auttamaan kuin toinen Iso-Paha-Hukka, kesyyntynyt sellainen.

JATKUU